Maa
fi fi

    Kardiolipiini, IgG vasta-aineet (3609 S –KardAbG)

    Kardiolipiinin vastainen IgG-autovasta-aine on merkittävä seulontasosoittaja antifosfolipidisyndrooman (APS) serologisessa diagnostiikassa.

    Kardiolipiini on yksi anionisista fosfolipideistä, jota esiintyy solussa mitokondrion sisäkalvoilla. Kardiolipiinin vastaiset vasta-aineet liittyvät sekä kardiolipiinin että myös sen kofaktoriin β2-glykoproteiini 1:een (β2GP1). Kardiolipiinin vastaiset vasta-aineet rikkovat prokoagulantin ja antikoagulanttien tasapainon ja muuttavat siten veren hyytymisprosessia – potilaan tromboosiriski kasvaa.

    Kardiolipiinin (ja myös β2GP1:n) vastaiset IgG-vasta-aineet ovat APS:n diagnostiikassa tärkeimpiä, mutta ne voivat olla myös IgM- ja IgA-isotyyppiä.

    Indikaatiot:

    • Antifosfolipidisyndrooman diagnosointi
    • APS:n sairauden kulun ja hoidon seuranta
    • Tromboosiriskin arviointi

    Analyysimenetelmä:

    Fluoresenssi-immunologinen menetelmä (FIA)

    Viitearvo:

    Negatiivinen: <10 U/ml

    Heikko positiivinen: 10–40 U/ml

    Positiivinen: > 40 U/ml

    Tulkinta:

    Antifosfolipidisyndrooman yhteydessä diagnostisena pidetään S –KardAbG (tai IgM) vasta-aineiden esiintymistä kahdessa tai useammassa analyysissä vähintään 12 viikon väliajalla.

    ACLA-positiivisuus sidekudossairauksien yhteydessä viittaa alttiuteen arteriaalisille ja venoosisille trombooseille ja trombosytopenialle. Esim. systeemisen lupus erythematosuksen yhteydessä ACLA-vasta-aineita esiintyy 20–30 % potilaista ja se viittaa lupusnefriitin olemassaoloon ja liittyy sairauden huonompaan ennusteeseen. ACLA saattaa olla spontaanien aborttien ja ennenaikaisen synnytyksen syynä,

    autoimmuunisairauteen viittaavien oireiden olemassaolosta riippumatta. Voimakas positiivinen ACLA IgG:n esiintyminen seerumisessa aivoinfarktin jälkeen liitetään komplikaatioiden aiheutumisen kasvaneeseen riskiin.

    Tromboosiriskien arvioimiseen on suositeltava ACLA IgG:n ohella myös kardiolipiinin vastaisia IgM-vasta-aineita, β2-glykoproteiini 1:n vastaisia IgG- ja IgM-vasta-aineita, samoin lupusantikoagulantteja (P-LA) ja lupus-sensitiivinen APTT (P-PTT-LA).

    β2– GP1 -vasta-aineiden taso on ennen tromboottisia komplikaatioita suhteellisen korkea, laskee tromboosin aikana, myöhemmin taas kohoaa. Voimakkaan tromboosin yhteydessä vasta-aineet saattavat olla verihyytymissä kiinni, jonka vuoksi ne eivät välttämättä ole seerumissa määriteltävissä.